KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ -ohjelma, KKI, saa aikaan liikettä!
Valtakunnallinen Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma innostaa yli 40-vuotiaita säännöllisiksi liikunnanharrastajiksi luomalla paikallistason toimijoiden avulla palveluja, joita aikuisten on helppo käyttää ja joista aloittelijat saavat tukea harrastukseensa.
Tämänkin alueen toimijat voivat hakea KKI -ohjelmalta tukea paikallisen liikuntatoiminnan kehittämiseen!
Avustusta myönnetään hankkeille, jotka parhaiten täyttävät seuraavat kriteerit:
- Hanke aktivoi liikkumaan yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
- Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee ei lainkaan tai vähän tai liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun.
- Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen tavoite.
- Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista. Tukea ei myönnetä mittaviin välinehankintoihin, matkakorvauksiin eikä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen.
- KKI-ohjelma voi myöntää avustusta myös sellaisille hankkeille, jotka tukevat KKI-toiminnan aloittamista ja tavoitteita.
Hankekilpailu on avoin kaikille tahoille ja se järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Avustusten viimeisen hakupäivät (postileima) ovat 31.3. ja 30.9. Hanke voi saada avustusta vain kerran vuodessa eli joka toisella hakukierroksella.
Hakulomakkeen voit tilata KKI-toimistosta, puh. (014) 260 1581 tai http://www.kki.likes.fi/pages/content/Show.aspx?id=18.
Ole rohkeasti yhteydessä ja kerro ideasi - suunnitellaan hakemus yhdessä!
Terveisin Mai-Brit Salo puh. (03) 816 8754 tai 040 836 7766 maippi.salo@phlu.fi
|
|