Jäsenhuone|Työhuone

KKI KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ

Kuva KKI

KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ -ohjelma, KKI, saa aikaan liikettä!

Valtakunnallinen Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma innostaa yli 40-vuotiaita säännöllisiksi liikunnanharrastajiksi.
PHLU:n alueen toimijat voivat hakea KKI -ohjelmalta tukea paikallisen liikuntatoiminnan kehittämiseen!
Avustusta myönnetään hankkeille, jotka täyttävät seuraavat kriteerit:
  • Hanke aktivoi liikkumaan yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
  • Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee ei lainkaan tai vähän liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun.
  • Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen tavoite.
  • Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista. Tukea ei myönnetä mittaviin välinehankintoihin, matkakorvauksiin eikä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen.
  • KKI-ohjelma voi myöntää avustusta myös sellaisille hankkeille, jotka tukevat KKI-toiminnan aloittamista ja tavoitteita.
Hankekilpailu on avoin kaikille tahoille ja se järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Avustusten viimeiset hakupäivät ovat 31.3. ja 30.9. Hanke voi saada avustusta vain kerran vuodessa eli joka toisella hakukierroksella.Hakulomake muuttuu syksyllä 2011 sähköiseksi ja se löytyy KKI:n sivuilta netistä 5.9.2011 alkaen. Lisätietoja täältä.
Lisätietoja myös PHLU:n terveysliikunnan kehittäjältä Mai-Brit Salolta, maippi.salo(at)phlu.fi, puh. 040 836 7766. Ole rohkeasti yhteydessä ja kerro ideasi - suunnitellaan hakemus yhdessä!