Tukea saivat Asikkalan kunnan liikuntatoimi, Rastivarsat ry, Heinolan Hengitysyhdistys ry, Wellamo-opisto sekä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry.
KKI-tukea Päijät-Hämeeseen
Asikkalan kunnan liikuntatoimi jatkaa hankkeessaan liikkumislähetekäytäntöä, jonka kautta tavoitetaan liikuntaryhmiin liian vähän liikkuvia, yli 40-vuotiaita kuntalaisia. Hanke sai 2 500 euron tuen. Rastivarsat ry järjestää aikuisten suunnistuskurssin, joka koostuu ohjatuista suunnistustapahtumista Orimattilan Iltarastien yhteydessä. Tukea myönnettiin 700 euroa. Heinolan Hengitysyhdistys ry:n hankkeen ohjelmassa on vesivoimistelua, fysiokimppa-jumppaa ja asahi-liikuntaa. Liikuntaryhmien ohjaukseen myönnettiin 800 euron avustus. Wellamo-opiston hankkeessa käynnistyy seitsemän uutta matalan kynnyksen liikuntaryhmää. Opisto toimii vahvasti yhteistyössä alueen liikunta-, sosiaali- ja terveystoimien kanssa. Hanke sai tukea 4 000 euroa. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry sai 13 500 euroa alueellisen terveysliikuntatoiminnan koordinointiin ja kehittämiseen.
Tukea kaksi kertaa vuodessa
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma myöntää kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea terveysliikuntaa yli 40-vuotiaille järjestäville hankkeille. Vuoden 2010 ensimmäisellä hakukierroksella tukea sai 111 hanketta. Tukisumma oli yhteensä 420 000 euroa. Hankkeiden saama tuki vaihteli 500 eurosta 14 000 euroon. Hakemuksia tuli 177 eri puolilta Suomea.
KKI-ohjelma on toiminut jo vuodesta 1995 opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella. Ohjelmassa ovat mukana myös liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö sekä Metsähallitus. Ohjelman tavoitteena on auttaa yli 40-vuotiaita työikäisiä sekä ikääntyneitä säännöllisen liikuntaharrastuksen alkuun, lisätä heidän arkista liikkumistaan sekä luoda pysyviä liikuntapalveluita työikäisten ja ikääntyneiden lähipiiriin. Ohjelman toteutuksesta vastaa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES.
Kaikkien tukea saaneiden hankkeiden hankekuvaukset ja yhteyshenkilöt löytyvät 17.12.2009 alkaen KKI-ohjelman verkkosivuilta osoitteesta http://www.kki.likes.fi/ kohdasta: Hae tukea liikuttamiseen (tuetut hankkeet, haku 1/2010).
KKI-tukea voi hakea seuraavan kerran maaliskuussa 2010. |