Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki Päijät-Hämeen alueelle kasvoi 50%

26.4.2018

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakaman seuratoiminnan kehittämistuen saajat on julkistettu. Seuratuen tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan harrastaminen ohjatussa seuratoiminnassa ja laskea harrastamisen kustannuksia. Tavoitteena on, että lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen kustannukset eivät ylittäisi 50 euroa kuukaudessa. Tuen saaminen edellyttää aina jonkinlaista toiminnan kehittämissuunnitelmaa eli tukea ei myönnetä seuran perustoiminnan pyörittämiseen. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Tukea myönnettiin tänä vuonna viime vuosien tapaan neljä miljoonaa euroa.

Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n toiminta-alueelle tukea myönnettiin kolmelletoista eri seuralle yhteensä 136 500 €. Tuettujen hankkeiden määrä kasvoi viidellä ja tuen kokonaismäärä peräti 45 000 € eli lähes 50% edellisvuodesta. Tuetut hankkeet ovat joko työntekijän palkkaamiseen suunnattuja tai muuhun kehittämiseen suunnattuja hankkeita. Osa hankkeista on niin sanottuja jatkohankkeita eli hankkeita, jotka ovat aloittaneet toimintansa hanketuella jo vuonna 2017, mutta saivat nyt tukea vielä toiselle vuodelle. Seuraavan kerran seuratukea voi hakea marras-joulukuussa 2018.

Alueen suurimmat tukisummat 15 000 € menivät tänä vuonna jäälajeille eli taitoluistelulle, jääkiekolle ja ringetelle. Näiden lisäksi nykyisin lähinnä jalkapalloon keskittyvä Orimattilan Pedot sai myös 15 000 euron tukisumman. Suurimman potin yhteensä 23 000 € keräsi kuitenkin Lahden Hiihtoseura, joka sai tukea sekä koko seuran hiihtokoulun kehittämishankkeelle että erikseen alppijaoston hankkeelle.

Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu onnittelee kaikkia tukea saaneita seuroja ja toivottaa menestystä seuratyöhön myös jatkossa!

PHLU:n alueen tukea saaneet seurat:
Asikkalan Raikas                                                   10 000 €
FC Kuusysi                                                               10 000 €
Hollolan voimistelu                                              3 000 €
Junior Pelicans                                                      15 000 €
KoripalloHokki                                                       2 500 € (toimii Loviisassa, mutta kuuluu PHLU:n toiminta-alueeseen)
Lahden Hiiihtoseura                                             13 000 €
Lahden Hiihtoseura  / Alppijaosto                    10 000 €
Lahden Mailaveikot                                             12 000 €
Lahden Purjehdusseura                                       10 000 €
Lahden Taitoluistelijat                                         15 000 €
Lahden Verkkopallosseura                                 6 000 €
Lahti Ringette                                                        15 000 €
Orimattilan Pedot                                                15 000 €
Yhteensä:                                                               136 500 €

Opetus- ja kulttuuriministeriön listan kaikista tukea saaneista seuroista löydät täältä:
http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/seuratoiminnan-kehittamistuki-seuratuki-

Lisätietoja:
Kustaa Ylitalo
Seurakehittäjä
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry

puh 040 8390446
kustaa.ylitalo@phlu.fi
www.phlu.fi