Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustukset - hakuaika päättyy 31.12.2019 klo 16.15.

17.10.2019

Jäljempänä olevat hakuohjeet koskevat vuotta 2019, vuoden 2020 hakuohjeita voidaan päivittää tarvittaessa ennen hakuajan alkua. 

Liikuntalain 390/2015 13 §:n mukaisesti valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha avustusten myöntämiseksi liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin. Avustuksella tuetaan erityisesti kunnalle liikuntalaissa määrättyä tehtävää luoda edellytyksiä asukkaidensa liikunnalle rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

Liikuntapaikkojen valtionavustuksia myönnetään laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamiseen, hankkimiseen, perusparannukseen ja näihin liittyvään varustamiseen. Lisäksi avustusta voidaan myöntää erityisestä syystä muuhun liikuntapaikkarakentamiseen.

Avustusta myönnetään kunnalle tai kuntayhtymälle taikka niiden määräämisvallassa olevalle yhteisölle. Avustusta voidaan myöntää myös muille yhteisöille, jos avustaminen on tarpeen liikuntalain tavoitteiden toteuttamiseksi. Valtionavustuksen määrä on harkinnanvarainen. Avustusta myönnetään hankkeisiin, joiden rakentamista ei ole aloitettu ennen valtionapupäätöstä. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että hankittava omaisuus tulee avustuksen saajan omistukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on valtionapuviranomainen, kun hankkeen kustannukset ovat yli 700 000 euroa (alv 0 %). Kustannusarvioltaan enintään 700 000 euron (alv 0 %) hankkeissa valtionapuviranomainen on aluehallintovirasto (AVI). Valtionavustusta ei myönnetä kustannuksiltaan alle 20 000 euron (alv 0 %) hankkeisiin ilman kunnallistaloudellisia erityisperusteita.

Sekä opetus- ja kulttuuriministeriön että aluehallintoviraston päätösvallassa olevat hakemukset toimitetaan aluehallinnon sähköiseen asiointipalveluun.

Lista liikunnan perustamishankkeita hoitavista aluehallintovirastojen viranhaltijoista on esitetty jäljempänä.

Hakuaika alkaa marraskuussa 2019, tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin
Hakuaika päättyy 31.12.2019 klo 16.15.

Lisätietoja OKM sivuilta  sekä PHLU:sta arto.virtanen@phlu.fi