PHLU:n hallituksen kokoustiedote

3.4.2024

PHLU:n hallituksen kokous pidettiin tiistaina 26.3. 2024 Lahdessa. 


Kokouksessa  hyväksyttiin PHLU:n vuosikertomus ja tilinpäätös 2023.  Vuosikertomus löytyy täältä.  Toiminnassa painopisteitä olivat elinvoimainen seuratoiminta, liikkeen lisääminen, vaikuttaminen ja viestintä.
Taloudellisesti tulos oli budjetoitua parempi ja tulos oli 16 732 euroa ylijäämäinen. Vuonna 2023 valtion toiminta-avustus oli 210 000 euroa ja se oli vuoden kokonaistuostosta 20,08 prosenttia. Tarkemmat talousluvut löytyvät vuosikertomuksesta (linkki yllä). 
Muutamia nostoja vuoden 2023 tuloksista vielä lukuina: 
* 110 koulutusta ja 1 488 osallistujaa
* 64 tapahtumaa ja 6 284 osallistujaa
* 204 työllistettyä ja 1,8 miljoonaa euroa yhdistystoimintaan palkkatukina
* 250 nuorta työllistettiin seuroihin kesätoiminnan avustuksella 


PHLU:n lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjäksi palkattiin 1.4. 2024 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Heidi Mälkönen. Päijänne-Leaderin rahoittamaan KyläLähtee Liikkeelle -hankkeen hankepäälliköksi palkattiin Heidi Mälkösen tilalle 1.4.2024-31.12.2025 väliseksi ajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen Marjo Vänskä.

PHLU:n graaffisen ilmeen päivistystyötä jatketaan ja tehtävään palkataan osa-aikainen työntekijä viideksi kuukaudeksi. 

PHLU:n työllistämistoiminta jatkuu vuoden 2024 loppuun asti vaikka TYPO -hankkeen rahoitus päättyy kesäkuun lopussa'. Työllisyyspalvelut siirtyvät vuonna 2025 TE-palveluilta kunnille. Jotta työllisyystoimintaa voitaisiin seurojen/yhdistysten kanssa jatkossakin toteuttaa, niin nyt tehdään raportit ja laskelmat PHLU:n työllistämistoiminnan vaikuttavuudesta. Sen jälkeen aloitetaan neuvottelut toiminnan jatkosta uusien työllisyysaluiden Lahden ja Hollolan kanssa vuoden 2025 osalta ja siitä eteenpäin. 

Vuoden 2025 Päijät-Hämeen Urheilugaala järjestetään 8.2.2025 Lahdessa. 

Jäsenasioissa Päijät-Hämeen Sosiaali- ja terveysturva ry hyväksyttiin PHLU:n jäseneksi ja Lahden Lavarit ry:lle myönnettiin ero PHLU:n jäsenyydestä.

Lisäksi kokouksessa todettiin päättyneen seuratoiminnan digispurtti -hankkeen toiminnan tulokset. Hankekausi oli 1.8.2022-31.12.2023 ja hankkeen aikana järjestettiin  28 digitaalisuuteen liittyvää koulutusta, työpajaa ja tapahtumaan alueen urheiluseuroille. Hankkeen toimintaan osallistui noin 240 henkilöä ja hankkeen tavoitteet saavutettiin.  

Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ohjaa valtion toiminta-avustuksen suhteen Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa yhdessä tehty tavoiteasiakirja. Seuraavan tavoiteasiakirjan  valmistelu on käynnistynyt ministeriön kanssa ja se tulee voimaan vuoden 2025 alusta. 

Päijät-Hämeeseen suunnitellaan kunnostettavaksi melontareittejä. Sitä varten on tehty suunnitelmia esiselvityshankkeessa Päijänne Leader -toimijoiden kautta. 
Tuleva hanke olisi investointihanke (jatkoa siis selvityshankkeelle Päijät-Hämeen melontareitit kuntoon).  
Hankkeen kesto olisi alustavien suunnitelmien mukaan 1.1.2025 – 31.12.2026. Hankkeelle olisi tarkoitus hankea rahoitusta Hämeen ELY-keskuksen maaseudun kehittämisen yleishyödyllisistä investointihankkeista syksyllä.



Lisätietoja aluejohtaja, Mai-Brit Salo, maippi.salo(at)phlu.fi