Harrastusviikkoa vietetään toukokuussa

26.4.2024

Harrastusviikon tavoitteena on auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen mieluisa harrastus. Vuosittain järjestettävän harrastusviikon aikana tarjotaan mahdollisuuksia kokeilla taiteen, kulttuurin, tieteen, liikunnan ja muiden alojen harrastuksia. Idea viikkoon on lähtenyt lapsilta ja nuorilta.

Vuonna 2024 harrastusviikkoa vietetään jo toukokuussa 6.-12.5.2024. Harrastusviikolla kannustetaan nuoria esittelemään omia harrastuksiaan sekä livenä että somessa. Moni innostuu harrastuksista juuri kavereiden myötä, joten mikä olisikaan parempi tapa tuoda harrastuksia näkyväksi kuin oman suosikin esittely. Harrastusten järjestäjät voivat tukea Harrastusviikkoa järjestämällä sen aikana avoimia ovia ja esittelytilaisuuksia. Kun harrastukseen on päässyt tutustumaan koulussa tai muualla, niin on hyvä, kun heti voi tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan lisää.

Harrastusviikko luo yhdistyksille ja urheiluseuroille mahdollisuuden tutustuttaa ja innostaa lapset ja nuoret uusien harrastusten pariin.  Harrastustoiminnalla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja edistetään sosiaalista elämää.

PHLU haastaa myös jäsenyhdistyksensä mukaan järjestämään lapsille ja nuorille avoimia ovia ja esittelytilaisuuksia harrastusviikolle!

Lisää vinkkejä löydät harrastusviikon nettisivuilta!