Rajattomasti Liikuntatietoa - alusta on tehty tiedolla johtamisen työkaluksi sekä suunnittelun, päätöksenteon, arvioinnin ja seurannan tueksi. Alustalla voi seurata oman kunnan tilastotietoja liikunnan osalta ja vertailla myös eri kuntien tietoja keskenään. Alustaa voivat hyödyntää myös hyvinvointialueet, seurat, järjestöt sekä muut tahot omien suunnitelmiensa tai ohjelmiensa laadinnassa.

Rajattomasti Liikuntatietoa -alustalta löytyy liikunnan indikaattoritietoa eri kohderyhmistä, olosuhteista, seuratoiminnasta, yleisistä edellytyksistä sekä liikunnan hyte kertoimet.

TÄSTÄ pääset Rajattomasti Liikuntatietoa -alustalle

 

Rajattomasti Liikuntatietoa -alusta käyttö:

  • Katso videotallenne alustan käyttökoulutuksesta TÄSTÄ
  • Huomiona, alustaa kehitetään ja päivitetään koko ajan, joten osa koulutuksessa näkyvistä sivuista voi olla muuttunut.
  • Huomiona tallenteeseen, kohdassa 56.05 kysytään tähtiseurojen lähteestä. Tähtiseurojen lukumäärät on saatu Olympiakomitean tiedoista

Mukana on seuraavat maakunnat (suluissa liikunnan aluejärjestöt):

  • Uusimaa (Etelä-Suomen liikunta, Eslu)
  • Kainuu (Kainuun Liikunta ry)
  • Etelä-Pohjanmaa (Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, PLU)
  • Pohjanmaa (Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, PLU)
  • Pohjois-Karjala (Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pokali)
  • Pohjois-Pohjanmaa (Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, PoPLi)
  • Päijät-Häme (Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, PHLU)
  • Satakunta (Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, LiikU)
  • Varsinais-Suomi (Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, LiikU)

Alusta on rakennettu vuonna 2022 Satakunnan ja Varsinais-Suomen Rajattomasti Liikuntaa kuntakumppanuus-verkostojen toiveesta Lounais-Suomeen ja vuonna 2023 se on laajentunut kuuden muun liikunnan aluejärjestön alueelle. Alustan hallinnasta vastaa Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU).

Koulutukset

Palvelun on kustantanut kuntien käyttöön Päijät-Hämeen Liitto. 
Vuoden 2024 osallistumismaksun on maksanut PHLU. 

Alustan hallinnasta vastaa Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU).

Rajattomasti liikuntatietoa -alustalle pääset täältä.