PALKITTAVAT
VUODEN 2023 PALKINNONSAAJAT
Kriteerit eri palkintoluokkiin löydät sivun alalaidasta
PÄÄKATEGORIAT
Vuoden urheilijat
Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy
- EM-Hopeaa kolmiloikassa Munchenissa Suomen ennätystuloksella 14,64
Hannes Björninen, Pelicansin kasvatti
- Olympiavoitto Pekingissä, voittomaali finaalissa
- Maailmanmestaruus kotikisoissa
Elämänura
Seppo Rautiainen
- Seppo on ollut Heinolan Ladun puheenjohtaja 70-luvun lopulta lähes katkeamattomasti vuoteen 2021 asti. - on toiminut useissa yhdistyksissä aktiivisena jäsenenä ja onkin luonut vahvaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä Heinolassa.
- Sepon ansiosta Heinolaan on rakentunut huimat 130 kilometriä ulkoilureittejä. Hän on ollut pääpromoottorina luomassa upeita ulkoilureitistöjä Heinolaan.
- Seppo on ollut vetohenkilönä, kun mm. Juustopolkua, Pirttisalmenreittiä on lähetty kehittämään ja rakentamaan.
Vuoden valmentaja
Mikko Rajaniemi
- Ilona Monosen henkilökohtainen valmentaja.
- Kantava voima Lahden Ahkeran nuorten mailereiden toiminnassa
- Toiminut pitkään Lahden Ahkeran valmennuksessa ja kulkenut valmentajapolkua lapsista nuoriin sekä suorittanut ammattivalmentajatutkinnon
Vuoden vammaisurheilija
Artturi Verho
- Artturi on Suomen ensimmäinen pyörätuolikehonrakennuksen arvokisamitalisti. Artturi voitti toukokuun EM-kisoissa hienosti EM-pronssia.
- Artturi kisaa Suomen Fitnessurheilu ry:n alaisuudesssa, mikä on Suomen Olympiakomitean ja Paralympiakomitean valtakunnallinen jäsenjärjestö.
- Artturi on lisäksi klassisen penkkipunnerruksen MM-pronssimitalisti alle 59-kiloisten ja alle 23-vuotiainen sarjassa.
Vuoden lupaava tyttöurheilija
Henna Termonen
- Aikuisten EM-kultaa seurajoukkueella (HAC Elite)
- Junioreiden MM-hopeaa viime kevään MM-kisoissa Yhdysvaltain Orlandossa
- Suomen mestari helsinkiläisessä HAC Elite seurajoukkueessa
- Kotoisin Hollolasta ja aloittanut harrastuksen Lahdessa LCS Panthersissa
Vuoden lupaava poikaurheilija
Samuel Pasanen
- Suomen Palloliiton Vuoden poikapelaaja 2022
- Ikäluokkansa maajoukkueen vakiokasvo ja kapteeni
- Veikkausliigadebyytti ja ensimmäiset maalit
- Toisen polven jalkapalloilija, Peetu Pasasen poika
Vuoden urheiluseura & tähtiseura
Junior-Pelicans ry
- Viime kesänä seura palkittiin European Hockey Clubs Alliancen toimesta Euroopan parhaana junioriseurana. Palkinto myönnetään seuralle, joka osoittaa erinomaisuutta pelaajakehityksessä sekä pystyy pitämään pelaajat mukana toiminnassaan mahdollisimman pitkään. Lisäksi palkintokriteereissä huomioidaan mm. valmentajien rekrytointi ja kouluttaminen.
- Seura auditoitiin Tähtiseuraksi vuoden 2022 alussa
- Viime kaudella ensimmäistä kertaa kaikki Pelicansin kilpajoukkueet etenivät pudotuspeleihin ja maajoukkue-edustusten määrässä rikottiin kirkkaasti edellisiä ennätyslukemia.
- NHL-varausten ja omien kasvattien NHL-sopimusten osalta ennätykset ovat rikkoutuneet viime vuosina.
- Pelicansin liigajoukkue on myös kuulunut viime vuosina Liigan omavaraisimpien joukkoon.
Vuoden liikuntateko
Ride Salpaus
- Pyöräilyolosuhteiden ja pyöräilyharrastuksen edistäjä Lahdessa
- Ravikselle eli Lahden vanhalle raviradalle toteutettiin viime vuonna ratojen suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon projekti, jonka seurauksena luotiin yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa monipuoliset harrastusmahdollisuudet eri ikäisille
- Lisäksi lapsille ja nuorille tarjottiin viime vuoden aikana ilmainen mahdollisuus lainata maastopyöriä sekä samalla järjestettiin Uniride-projektin myötä myös paikallisille kouluille mahdollisuus järjestää oppilaille lainapyörien ja ohjaajan tuella liikuntatunteja Raviksella.
Vuoden akatemiaurheilija
Noora Antikainen
- Toteuttaa kaksoisuraa menestyksekkäästi yhdistämällä tasapainoisesti urheilua ja työntekoa.
- Voitti naisten trap kilpailun Bakun maailmancupissa Azerbaidzhanissa, Baku (AZE) sekä oli pronssilla samassa kilpailussa naisten trapin joukkuekilpailussa
- Naisten trapin joukkuehopeaa MM-kilpailuissa Osijekissa, Kroatiassa
- Naisten trapin joukkuehopeaa EM-kilpailussa Larnakassa, Kyproksella
- Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa hopeaa naisten trapissa Orimattilassa
- SM-kultaa naisten trapin henkilökohtaisessa sekä joukkuekilpailussa Orimattilassa
Veikkauksen Jokeri
Jari Mantila
- Olympialaisten menestys: Kultaa joukkuekilpailusta Salt lake Citystä 2002 ja hopea joukkuekilpailusta Naganosta 1998
- Henkilökohtainen hopea normaalikilpailusta Thunder Baysta 1995
- MM-kultaa joukkuekilpailusta Ramsausta 1999
- MM-hopeaa joukkuekilpailusta Trondheimista 1997
- MM-pronssia joukkuekilpailusta Lahdesta 2001
Maakunnan aktiivisin työpaikka
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki on panostanut viime vuosina henkilöstöliikunnan kehittämiseen merkittävästi ja toimialojen välistä yhteistyötä on tiivistetty. Henkilöstöliikunta on osa henkilöstöstrategiaa ja työhyvinvointisuunnitelmaa, ja toiminnalle on määritelty vastuuhenkilöt. Sekä esihenkilöitä että työhyvinvointiasiamiehiä tuetaan liikkumisen edistämiseksi työyksiköissä. Fyysisen aktiivisuuden ja hyvinvoinnin merkitys tunnistetaan tärkeänä osana henkilöstön työkykyä ja elämänlaatua, työilmapiiriä sekä työnantajakuvaa.
Liikkuva koulu - harrastaminen koulupäivän yhteydessä -palkinto
FC Kuusysi
- FC Kuusysi toimii Lahden ja Hollolan alueen kouluilla kerhotoiminnan palveluntuottajana.
- FC Kuusysi järjestää usealla eri koululla kerhotoimintaa yhteistyössä kunnan kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jalkapalloseura FC Kuusysi vastaa kerhotoiminnan suunnittelusta, viestinnästä, ohjauksesta, vastuullisuudesta sekä raportoinnista.
- Tuntien sisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Ohjaajien osaamiseen ja toiminnan laatuun on kiinnitetty erityistä huomiota ja toimintaa kehitetään palautteen perusteella jatkuvasti eteenpäin.
-------------------------------------------------------------------------ERIKOISPALKINNOT
Urheilun eteen tehty työ
Jukka Härkönen
- Lahden Ahkeran seuravalmentajana 70-luvun lopulta 90-luvu alkuun. Hän toimi myös SUL:n kolmiloikan lajivalmentajana 1987-1991.
- Härkösen ansiolistaan kuuluvat lukuisten kilpailuiden promoottorina toimiminen oman toimen ohessa 1987-2010.
- Härkönen toimi päätoimisena urheilumanagerina ja uranuurtajana 1992-2018
- Härkösen valmennettavat ovat voittaneet yleisurheilun Suomen mestaruuden kaikissa muissa lajiryhmissä paitsi heitoissa,
- Lisäksi Jukka on valmentanut kahdesti Olympiakultaan kolmiloikkaaja Francoise Mbangon. Jukan valmennettava Etelä-Afrikkalainen pituushyppääjä Godfrey Mokoena saavutti toisen sijan Olympialaisissa ja MM-kilpailuissa ja voitti MM-kultaa sisähalleissa.
- Härkösen manageroitavat ovat saavuttaneet kaikkiaan 109 mitalia yleisurheilussa Olympia- ja MM-kisoissa. Lisäksi mäkihyppääjä Janne Ahonen 18 arvokisamitalia.
Painin eteen tehty työ
Pertti Vehviläinen
- Aloittanut uransa Suomen Puolustusvoimissa 1981, jossa toimi vuoteen 2006 asti
- Suomen painimaajoukkueen jäsen vuosina 1977-1981
- United World Wrestling organisaatiossa kansainvälinen tuomari vuosina 1983-2017, sekä Olympiatuomari vuosina 1988-2017
- Toiminut Suomen Painiliiton toiminnanjohtajana vuosina 2005-2021
- Suorittanut kolme eri kansainvälistä tuomarikoulutusta (Cat. 3 FIN 1983, Cat. E NOR 1988, Cat. Honour referee 2018)
- Toiminut kuutena eri vuonna Olympialaisissa painituomarina (1992, 1996, 2000, 2004, 2008, 2012)
- Toiminut painin maailmanmestaruusluokissa tuomarina 39 kertaa, sekä maanosaluokissa 43 kertaa
- Uransa aikana saanut 4 kansainvälistä ja 15 kansallista palkintoa/kunnianosoitusta painista sekä saavutuksista Puolustusvoimissa
Hartolan voiman palkinto
Pentti Ripatti
- Pentti Ripatti on lähes puoli vuosisataa tehnyt töitä Hartolan Voiman riveissä seuran sihteerinä.
- Pentti on esimerkki pitkästä ja vahvasta sitoutumisesta omaan seuraan.
- Näillä lukemilla saatetaan tavoitella ennätyksiä valtakunnallisessakin mittakaavassa.
Urheiluyhteisön vastuullisuus ja tasa-arvopalkinto
Juha Sokka
- Urheillaan ihmisiksi - urheiluyhteisön vastuullisuusohjelma (2020-2024) korostaa reilu pelin ja urheiluyhteisön eettisiä periaatteita
- Sokka on omalla toiminnallaan toteuttanut urheiluyhteisön tavoitetta vastuullisesta urheilusta ja liikunnasta.
- Sokalle tärkeitä arvoja urheilussa ovat ilon ja positiivisten kokemusten tuottaminen sekä epäasialliseen käytökseen puuttuminen.
- Sokka on omalla toiminnallaan luonut positiivisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa jokainen kokee olevansa arvostettu.
Jääkiekkoliiton Hämeen alueen palkinto
Reijo Mäki-Korvela
- Reijo Mäki-Korvela on ollut vaikuttamassa suomalaisen jääkiekkoilun asioihin yli 40 vuoden ajan. Hän on kuulunut SM-liigan hallitukseen, liittovaltuustoon sekä Jääkiekkosäätiön hallitukseen.
- Mäki-Korvela on vaikuttanut pitkään lahtelaiseen jääkiekkoon. Hän on vahvasti myötävaikuttanut siihen, että Lahdessa pelataan jääkiekkoa ylimmällä sarjatasolla ja hyvissä olosuhteissa.
- Lahtelaisen kiekkoilun tukijana ja taustavaikuttajana Mäki-Korvela on antanut oman tukensa joukkueide kilpailukyvyn mahdollistamiseksi ja kehityksen takaamiseksi. - Mäki-Korvela on ajanut voimakkaasti Launeen harjoitusjäähallin (SOL-Areena) sekä liigajäähallin (Isku Areenan) rakennus- ja parannushankkeita.
-------------------------------------------------------------------------
KUNTIEN URHEILUTEOT
Asikkala: Marko Kantele
Hartola: Esa Kiuru
Heinola: Pirjo Tenhu
Hollola: Hollolan Avantouimarit ry
Iiitti: Iitin Jousiampujat
Kärkölä: Riemukaari ry
Orimattila: Orimattilan Jymy, tiistaikisat
Padasjoki: Mari Engberg
Sysmä: Vesa Blomqvist
PALKINTOJEN KRITEERIT
1. Elämänura
Palkinto pitkäaikaisesta Päijät-Hämeen (Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n alueella) liikuntakulttuuria edistävästä työstä.
Valinnassa voidaan painottaa seuraavia seikkoja:
- Seuran luottamushenkilönä edistänyt seuran menestymistä
- Edistänyt merkittävällä tavalla lajin menestymistä, arvostusta tai lisännyt lajin harrastajamäärää tai saavutettavuutta
- Työura liikunnan ja urheilun parissa
- ”Sillanrakentaja”
2. Vuoden urheilija
- Edustaa PHLU:n alueen urheiluseuraa ja/tai asuu PHLU:n toiminta-alueella
- Ensisijaisena kriteerinä kilpailullinen menestys
- Arvioinnissa huomioidaan lajin kilpailutoiminnan laajuus
- Tiedostaa huippu-urheilijan aseman esikuvana
3. Vuoden valmentaja
- Valmentaa urheilijaa tai joukkuetta, joka edustaa PHLU:n alueen urheiluseuraa
- Oma valmennettava, urheilija tai joukkue, menestyy ja kehittyy
- Valmentajan oma panos on ollut merkittävä menestymisen saavuttamiseksi
4. Vuoden vammaisurheilija
- Edustaa PHLU:n alueen urheiluseuraa ja/tai asuu PHLU:n toiminta-alueella
- Ensisijaisena kriteerinä kilpailullinen menestys
- Arvioinnissa huomioidaan lajin kilpailutoiminnan laajuus
- Tiedostaa huippu-urheilijan aseman esikuvana
5. Vuoden nuori urheilija (muuttunut palkintoluokka 2024)
- Palkinto myönnetään 15-18-vuotiaalle PHLU:n alueen urheilijalle tai joukkueelle
- Urheilullisen menestyksen ohella arvostetaan säännöllistä koulunkäyntiä ja opiskelua
- Urheilullisen menestyksen ohella arvostetaan henkilökohtaista kehittymistä ja terveitä elämäntapoja
- Palkinto voidaan myöntää vain kerran samalle henkilölle / joukkueelle
6. Vuoden urheiluseura
Vuoden Urheiluseura on ry-muotoinen, se on toiminut vähintään viisi vuotta ja se noudattaa toiminnassaan hyvää hallintotapaa.
Valinnassa voidaan painottaa seuraavia seikkoja:
- Aktiivinen, yhteistyökykyinen ja rohkea verkostojen rakentaja
- Merkille pantavia ovat uudet innovaatiot, joilla seura on vahvistanut omaa elinvoimaisuuttaan ja edistänyt liikunnan ja urheilun harrastamista toiminta-alueellaan
- Vahva yhteisöllisyys
- Kilpailullinen tai muu menestys
- Vapaaehtoistyön tukeminen ja kannustaminen
7. Vuoden joukkue (uusi palkintoluokka 2024)
- Joukkueella on menestymistä vähintään kansallisella tasolla
- Joukkueella on hyvä ulkoinen imago
- Joukkue on toiminut fair-play -hengen mukaisesti
- Joukkue voi kilpailla aikuisten tai nuorten sarjassa
8. Vuoden liikunta- ja urheiluteko
- Palkinto voidaan myöntää PHLU:n alueella henkilölle tai yhteisölle
- Merkittävästi lisännyt hyvinvointia liikunnan ja urheilun avulla lasten, nuorten, aikuisten tai eri ikäryhmien parissa
- Toiminta on laadukasta ja hyvinjärjestettyä
9. Vuoden akatemiaurheilija
Päijät-Hämeen Urheiluakatemian myöntämä palkinto.
- Palkinto myönnetään PHLU:n alueen urheilijalle
- Urheilija menestyy omassa lajissaan
- Urheilija hyödyntää kaksoisuraa yläkoulun, toisen asteen tai huippuvaiheen aikana ja pystyy yhdistämään tasapainoisesti arjessaan tavoitteellisen urheilun sekä opiskelun tai muun työuran
- Palkinto voidaan myöntää vain kerran samalle henkilölle
10. Vuoden taustavoima, Jokeri- palkinto
Veikkauksen jakama maakunnallinen Jokeri-palkinto jaetaan vuosittain taustavoimalle, tekijälle tai kumppanille, joka arjen sankaritekoja tekemällä on ansainnut urheiluväen Respectin.
Kriteereitä palkitsemiseen ovat:
- positiivinen asenne tekemiseen
- luotettavuus
- arkiset sankariteot.
Palkinnonsaaja myöntää Jokeri-palkinnon 500 euroa valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteeseen.
11. Maakunnan aktiivisin työpaikka
- Maakunnan aktiivisin työpaikka -tunnustus voidaan myöntää työyhteisölle, joka on tehnyt merkittävää työtä henkilöstöliikunnan ja työhyvinvoinnin edistämiseksi
12. Liikkuva koulu - Harrastaminen koulupäivän yhteydessä
Valtakunnallisen Liikkuva ohjelman myöntämä alueellinen palkinto.
- Palkittava taho voi olla kunta ja/tai seura
- Laadukas ja luotettava toiminta sekä osaavat ohjaajat
- Harrastustoiminnan onnistunut koordinointi ja yhteistyö paikallisella ja/tai alueellisella tasolla
- Lasten ja nuorten kuuleminen ja osallisuus on huomioitu toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa
- Paikalliset erityispiirteet on huomioitu (harrastamisen ajankohdat, koulukuljetus, viestintä tms.)
Erikoispalkintoluokka
Palkitsemisraati jakaa vuosittain myös harkintansa mukaan erityispalkintoja sellaisille tahoille, jotka tulevat raadin mielestä ansaitsevat tulla palkituiksi, mutta eivät mahdu tai sovi mihinkään yllä olevista palkintoluokista. Myös tähän palkintoluokkaan on mahdollista jättää ehdotuksia.