
Tervetuloa mukaan järjestämään jouluista tapahtumaa!
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) järjestää iloisen joulutapahtuman pe 1.12.2023 klo 17-19.30 Lahden Urheilukeskuksessa.
Perinteikäs PHLU:n Joulumaa on ilmaistapahtuma ja sen kohderyhmänä ovat perheet, lapset ja lapsenmieliset. Tapahtumaan on vuosittain osallistunut jopa 1600 hlöä.
Kutsumme urheiluseuroja ja muita toimijoita mukaan tapahtuman toteuttajiksi. Tapahtuma toteutetaan joulupolkuna, joka kiertää Karpalon hyppyrimäkien ympärillä. Polun varrella on eri toimijoiden toimintapisteitä, joiden toivotaan olevan helppoja, toiminnallisia ja välittävän lämmintä joulutunnelmaa.
PHLU:n Joulumaan tavoitteena on auttaa paikallisia järjestöjä oman toiminnan esittelyssä ja tarjota joulutapahtuma perheille. PHLU huolehtii tapahtuman pääsuunnittelusta, yleisilmeestä ja markkinoinnista, joten vastuullenne jää oman pisteenne suunnittelu ja sen toteutus tapahtumapäivänä.
Ilmoittaudu mukaan toimijaksi viimeistään 1.11.2023 mennessä tästä. Näin edustamanne taho on mukana tapahtuman markkinointi-materiaaleissa.
Käythän tutustumassa urheilukeskuksen tapahtuma-alueeseen etukäteen. Sivun alareunasta löydät aluekartan, josta voit alustavasti katsoa sopivaa paikkaa teidän pisteellenne. Kartta on viime vuodelta, joten pieniä muutoksia tämän vuoden osalta voi tulla.
Tapahtuma on toimijoille maksuton. Tapahtuman pääyhteistyökumppani on Lahden kaupungin liikuntapalvelut.
Varaathan paikan ajoissa!
Lisätietoja:
Krista Pöllänen
Lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä
krista.pollanen(at)phlu.fi
p. 050 543 5934
- joulumaakartta2022.pdf 1023 KB
Tapahtuma-alueen karttaan voit tutustua tästä.