HARRASTAMINEN

Liikunnan aluejärjestönä tuemme paikallisia harrastustoiminnan järjestäjiä. Tavoitteena on, että yhteistyöllä syntyy uusia toimintatapoja harrastustoiminnan ja liikunnallisen kerhotoiminnan edistämiseksi. 

Järjestämme toimijoiden yhteistyön tiivistämiseksi verkostokohtaamisia, kerho-ohjaajille koulutusta, tuemme koulujen/kuntien harrastusviikon ja Suomen mallin toteuttamista. Harrastamisen Suomen mallin sivuilta löydät paljon hyvää materiaalia toiminnan toteuttamisen tueksi.

Liikunnan aluejärjestöt rakentavat siltoja!

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.


Harrastuksia kouluihin opas yhdistyksille ja muille harrastusten järjestäjille on ilmestynyt! Oppaassa kerrotaan kuinka Harrastamisen Suomen mallin mukaisten harrastusten järjestäjäksi voi päästä, mitä asioita pitää huomioida toiminnan suunnittelussa, järjestämisessä, seurannassa ja arvioinnissa. Tutustu lisää tästä.