Koronaepidemia kiihtymisvaiheessa - seuraa asiaa koskevaa tiedotusta ja toimi ohjeiden mukaan

24.11.2020

Koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen, ja Lahti lähestyy leviämisvaihetta. Yhtymä suosittaa sen vuoksi uusia tiukempia rajoitustoimenpiteitä. Rajoitukset ovat voimassa heti, ja kestävät tämänhetkisen arvion mukaan 14.12.2020 asti.

Alueella kokoontuu säännöllisesti Päijät-Hämeen koronayhteistyöryhmä, jossa on edustus hyvinvointiyhtymästä, alueen kunnista, Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, ELY-keskuksesta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Tilannetta seurataan päivittäin ja tarvittaessa annetaan uusia ohjeistuksia.

Yksityis- ja yleisötilaisuudet

Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositetaan rajattavaksi 10 henkilöön. 

Yleisötilaisuuksien osalta yhtymä neuvottelee Aluehallintoviraston ja kuntien kanssa kokoontumisten osallistujamäärän rajaamiseksi. Tällä hetkellä on voimassa suositus, jonka mukaan on mahdollista järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajatuissa ulkotiloissa ja sisätiloissa, jos tilaisuuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 21.9.2020 antamaa ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Kasvomaskisuositus

Maskin käyttösuositus koskee nyt myös toisen asteen oppilaitoksia, sekä opettajia että opiskelijoita. Myös yläkoulujen opettajille suositetaan suojautumista maskin avulla. Kouluissa siirrytään tähän uuteen maskisuositukseen sitä mukaa kun maskit saadaan käyttöön. Vähävaraisille, joiden ei ole mahdollista itse hankkia suojaimia, jaetaan kangasmaskeja kuntien jakelupisteissä.Kasvomaskin käyttösuositus koskee yli 15-vuotiaita. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta katsotaan riittäväksi.

Maskia suositellaan käytettäväksi seuraavissa tilanteissa:

• Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
• Koronavirustestiin hakeutuessa matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
• Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
• Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Esimerkkejä julkisista sisätiloista ja yleisötilaisuuksista, joissa maskin käyttöä suositellaan:

• Kaupoissa, ostoskeskuksissa, posteissa, pankeissa, kirjastoissa ja muissa vastaavissa sisätiloissa
• Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävissä tiloissa (vähintään yleisissä tiloissa ja pukeutumistiloissa). Urheilusuorituksen aikana maskia ei tarvitse käyttää.
• Uimahalleissa yms. (yleisissä tiloissa ja pukeutumistiloissa)
• Kirkoissa ja muissa uskonnollisten yhteisöjen tiloissa
• Konserttisaleissa, teattereissa ja muissa vastaavissa esityksiin käytettävissä tiloissa
• Elokuvateattereissa, museoissa, gallerioissa ja muissa vastaavissa tiloissa
• Kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävissä tiloissa

Harrastus- ja ryhmätoiminta

Liikuntapaikkoihin ei saa tulla oireisena. Sisätiloissa kokoontuvien aikuisten harrastusryhmien koko rajataan 10 henkeen (tähän määrään lasketaan myös ohjaaja/ohjaajat). Aikuisten ryhmillä tarkoitetaan suosituksessa 18 vuotta täyttäneitä osallistujia.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua nykymuodossaan turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden (eli alle 18 -vuotiaiden ryhmät).

Suosittelemme jokaista toimijaa parantamaan terveysturvallisuutta edelleen. Harrastustoiminnassa tehtävät ratkaisut voivat olla esimerkiksi seuraavia:

• Ryhmien sekoittamista vähennetään.
• Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
• Sisääntuloa porrastetaan.
• Saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään.
• Ryhmien kokoa pienennetään.
• Turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä.
• Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.
• Osa harrastuksista toteutetaan etänä.
• Harjoitusten sisältöä muutetaan.

Etätyö

Etätyötä suositaan niissä tehtävissä, joissa sen tekeminen on työtehtävät huomioon ottaen mahdollista. Lisäksi edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla. Julkinen asiakaspalvelu pyritään pitämään mahdollisimman normaalisti avoinna.

Laajemmat ohjeet löytyvät tämän linkin kautta Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän sivuilta. Ohjeita päivitetään nyt päivittäin ja niitä on tärkeä noudattaa.