Päijät-Hämeen Seura-Tahko uudistaa alueen urheiluseuroja

7.3.2022

Olemmeko me kiinnostavia? Urheiluseuran pitää kysyä tämä kysymys jatkuvasti itseltään. Suomen Urheiluopiston ja Päijät-Hämeen Liikunnan ja Urheilun kehittämisohjelma seuroille ja yhdistyksille käynnistyi viime vuoden lopulla ja jatkuu kesäkuun loppuun. Mukana on kuusi seuraa ja tarkoitus on tuplata määrä kevään aikana.

Suomen Urheiluopiston seuraosaamisen kehittäjä Ali Kangas-Hynnilä Vierumäeltä toteaa, että tilaisuus on ainutkertainen, sillä kehittämisohjelman laaja hankekuvaus sallii seurojen toiveiden mukaisen kehittämisen. Vaikka lähes kaikki on mahdollista, Kangas-Hynnilä suosittelee seuroille pieniä askelia.

- Kannattaa valita 1-5 kehitettävää asiaa joka vuosi, Kangas-Hynnilä vinkkaa. 

Hänen tehtävänsä on innostaa, kannustaa ja antaa työkaluja. Tiimioppimisen metodilla edetään eli keskustellaan, verkostoidutaan ja opitaan muilta. Seurat ovat erilaisia, mutta usein niiden organisaatioprosessit ovat hyvin samanlaisia jäsenrekistereineen ja taloushallintoineen.

Hyvin hoidetussa seurassa aikaa jää päätehtävään eli esimerkiksi ihmisten liikuttamiseen ja kilpaurheiluun. Aika ajoin on katsottava peiliin, sillä paikkakunnan lasten määrä on saattanut pudota useasta sadasta vaikkapa vain muutamaan kymmeneen, joten seuran on uudistuttava mukana. 

Sysmän Voimistelijoille uusi strategia

Sysmän Voimistelijat ry on perustettu vuonna 1929. Jäseniä on noin 300. Tarjolla on kaikkea tenavajumpasta ja perhejumpasta aina tanssin alkeisiin ja vesijumppaan. Seura hoitaa myös kunnan lakisääteistä liikuttamistehtävää. 

Puheenjohtaja Anne Sireni on iloinen tarjoutuneesta mahdollisuudesta kehittää seuraa. 
- Sysmässä on syvä talkoohenkiperinne, mutta sitoutuneisuuden aste on löyhentynyt viime aikoina. Koronapandemia on syventänyt kehitystä entisestään. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa. Suuremmilla paikkakunnilla seurojen tehtäviä hoitavat jo palkatut henkilöt, Sireni toteaa.

Sysmän Voimistelijat aikoo tehdä seuralle strategian kevään aikana. Seura haluaa jatkossakin liikuttaa ja mahdollisesti tarjota edelleen voimisteluvaikuttajia Suomelle aina valtakunnan tasoa myöten. 
- Ajatustasolla strategiamme on selkeä, mutta se pitää kirjata ja toimintaa voi aina terävöittää. Pitää pohtia, mitä tarjoamme, kenelle ja miten, Sireni avaa strategiatyötä.

Hollolan Urheilijoille potkua varainhankintaan

Hollolan Urheilijat -46 ry on perustettu vuonna 1946. Jäseniä on noin 700. Lajeja ovat hiihto, suunnistus, ampumahiihto, soutu ja yleisurheilu.

Toiminnanjohtaja Lari Lehtonen sanoo, että maailma muuttuu ja seuran on muututtava mukana.

- On mukava saada ideoita, ajatuksia ja mallia muilta. Yksi kriittinen asia seuratoiminnassa ovat resurssit. Mikään ei ole ilmaista. Olemme voittoa tavoittelematon toimija, mutta ohjaajat, leirit, kilpailut ja muut maksavat. Varainhankintaa on kehitettävä. On mietittävä asiakaslähtöisesti, Lehtonen juttelee.

Toinen mietinnässä oleva asia on urheilijan polun tapainen polku seuratoimijoille.

- Sellainen perehdytysopas tai lista, josta jokainen voi poimia itselleen tehtävän oman mielenkiinnon ja osaamisen mukaan. Kaikkia tarvitaan varmasti ja tärkeitä pieniäkin tehtäviä riittää paljon, Lehtonen pohtii. 

Uusia seuroja otetaan mukaan

Seura-Tahkon hallinnoija Päijät- Hämeen Liikunta ja Urheilu ry on liikunnan aluejärjestö. Jäseniä on 235, joista noin 170 on urheiluseuroja. Toiminta-alueeseen kuuluu 16 kuntaa. Seurakehittäjä Kustaa Ylitalo on jo vuosia auttanut seuroja.

- Seura-Tahkossa ovat mukana Sysmän Voimistelijoiden ja Hollolan Urheilijoiden lisäksi Sysmän Sisu, Heinolan Isku, Orimattilan Jymy ja Villähteen Nuorisoseura. Uudet seurat ovat tervetulleita mukaan, Ylitalo kannustaa.

Seuraava SeuraTahko -ryhmä starttaa Vierumäellä 25.-26.3. 

Katso lisätiedot täältä ja hyppää seurasi kanssa mukaan kehityksen kelkkaan!


Lisätietoja:
Suomen Urheiluopisto, Ali Kangas-Hynnilä, seuraosaamisen kehittäjä, puh. 040 199 6038
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, Kustaa Ylitalo, seurakehittäjä, puh. 040 839 0446
Sysmän Voimistelijat ry, Anne Sireni, puheenjohtaja, puh. 050 411 1133
Hollolan Urheilijat -46 ry, Lari Lehtonen, toiminnanjohtaja, puh. 044 241 7849