KyläLähtee Liikkeelle 2.0
KyläLähtee Liikkeelle 2.0 -hanke on jatkoa edelliselle KyläLähtee Liikkeelle -hankkeelle. Hanke on käynnissä 1.1.2026-31.12.2027 välisen ajan. Hanke on Päijänne-Leaderin rahoittama ja on osa EU:n maaseuturahoitusta.
Hankkeen tavoitteena on lisätä Päijänne-Leader-alueen yläkouluikäisten nuorten aktiivisuutta, liikkumista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia kuuntelemalla myös nuorten omia ajatuksia ja toiveita. Hankkeessa pyritään vaikuttamaan nuorten arjen valintoihin sekä kannustamaan heitä osallistumaan ja vaikuttamaan oman kylän tai asuinalueen yhteiseen toimintaan. Toiminnassa kehitetään ja kokeillaan uusia toimintamalleja sekä hyödynnetään erilaisia digitaalisia ratkaisuja. Nuorille pyritään mahdollistamaan esimerkiksi kuntosalikäyntejä ja muita lajikokeiluja. Tavoitteena on edistää tasa-arvoista osallistumista kaikille nuorille ja heidän perheilleen kieli- ja kulttuuritaustasta riippumatta.
Lisätietoja antaa
Hankepäällikkö Marjo Vänskä
marjo.vanska@phlu.fi
041 310 7159
