Työkykyä ja Osallisuutta -hanke

Kuinka yhdistää liike ja työnhaku?

Työkykyä ja Osallisuutta -hankkeessa pilotoidaan ja kehitetään toimintamalli työnhakija-asiakkaiden hyvinvoinnin ja työllistymisen kokonaisvaltaiseksi edistämiseksi. Hankkeessa asiakas osallistuu yksilö- ja ryhmävalmennukseen sekä valmentavaan työkokeiluun.

Tavoitteenamme on, että asiakkaan työ- ja toimintakyky vahvistuu elintapa- ja liikuntaneuvonnan avulla. Etenemme asiakkaan tavoitteista käsin ja hänen lähtökohdistaan. Lisäksi valmennamme asiakasta työnhaussa, ja hän saa hyvät eväät työelämään. Haluamme, että asiakkaamme identiteetti osaajana vahvistuu ja he rohkaistuvat vaikuttamaan ja toimimaan arjen yhteisöissä. Tuemme asiakasta myös tulevaisuuden suunnittelussa ja oman paikan löytämisessä työelämässä, koulutuksessa tai muissa yhteisöissä.

Toivomme, että hankkeen jälkeen meillä on toimiva malli, jota voidaan käyttää työllistämistoiminnassa sekä valmennuksellisia työkaluja, joissa yhdistyy liikunta ja työnhaku.

Hanke on Euroopan Sosiaalirahaston osarahoittama ja sen toteutuksesta vastaa Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry yhteistyössä Lahden kaupungin ja Iitin kunnan kanssa. Hankeaika on 1.9.2025-31.8.2028.

Seuraa hankkeen viestintää PHLU:n Facebookissa ja Instagramissa!

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Hankehenkilöstö:

Projektipäällikkö/yksilövalmentaja
Elina Rahkola, elina.rahkola(at)phlu.fi, p. 044 585 3655

Yksilövalmentaja
Heikki Hagman, heikki.hagman(at)phlu.fi, p. 040 552 7122

Elintapa- ja liikuntaneuvoja
Pasi Wedman, pasi.wedman(at)phlu.fi, p. 040 554 4647

Projektikoordinaattori
Minna Kekkonen, minna.kekkonen(at)phlu.fi, p. 044 236 8520

(vas.) Minna Kekkonen, Elina Rahkola, Pasi Wedman ja Heikki Hagman.