Päijät-Hämeen jokimelontareittien kunnostushanke
2.9.2025
Päijät-Hämeessä on käynnissä jokimelontareittien kunnostushanke, jonka tavoitteena on parantaa ja kehittää Teuronjokea (Kärkölä – Hollola), Kymenkäännettä (Kymijärvi-Vuolenkoski) ja osittain Porvoonjokea pitkin kulkevia melontareittejä. Hanke pyrkii parantamaan reittien turvallisuutta ja saavutettavuutta rakentamalla taukopaikkoja, rantautumispaikkoja ja muuta tarvittavaa infrastruktuuria. Hankkeen rahoitus tulee EU:n maaseuturahastosta, Lahden kaupungilta sekä Hollolan ja Kärkölän kunnilta. Hanketta toteuttaa Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry.
Hankkeen taustalla on melontaretkeilyn ja -matkailun kasvava suosio, ja se pyrkii vastaamaan tarpeeseen, joka syntyy reittien nykyisistä puutteista, kuten umpeenkasvaneista väylistä, uomaan kaatuneista puista ja roskaantumisesta. Kunnostushankkeella halutaan tarjota turvallisia ja viihtyisiä melontareittejä, jotka houkuttelevat sekä paikallisia että matkailijoita ja tukevat siten alueen taloudellista ja virkistyksellistä kehitystä.
Hankkeen toteutus on jaettu kahdelle vuodelle, 2025 ja 2026, ja se on kestoltaan 14 kuukautta.
Lisätietoja hankekoordinaattori Arto Virtanen 040 5821092, arto.virtanen@phlu.fi.
