PHLU mukana puolustusministeriön koordinoimassa Suomi liikkeelle -hankkeessa
19.8.2025
Kutsuntaikäisille tarjolla syksyllä liikuntaneuvontaa ja -ohjausta
Puolustusministeriön koordinoiman Suomi liikkeelle -ohjelman uusi toimenpide kutsuntaikäisten toimintakyvyn vahvistamiseksi pilotoidaan Lahden, Taipalsaaren, Ruokolahden, Paimion ja Kouvolan kutsunnoissa syksyllä 2025. Tavoitteena on kannustaa nuoria liikunnalliseen elämäntapaan ennen varusmiespalvelusta.
Valtakunnallisen toimenpiteen taustalla on huoli nuorten heikentyneestä kestävyyskunnosta ja lihasvoimasta. Tavoitteena on luoda pysyviä ja vaikuttavia toimintamalleja, joilla tuetaan kutsuntaikäisten omaehtoista liikkumista ja toimintakyvyn kehittymistä ennen varusmiespalvelukseen astumista.
"Kutsuntaikäisten nuorten heikko kunto on uhka nuorten omalle hyvinvoinnille ja terveydelle sekä maanpuolustukselle. Kutsuntojen liikunnanneuvonnan ja -ohjauksen avulla tuemme asevelvollisuuden toteutumista sekä tarjoamme eväitä liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen”, sanoo puolustusministeri Antti Häkkänen.
Syksyllä viidellä paikkakunnalla testataan erilaisia tapoja nuorten tavoittamiseksi ja aktivoimiseksi. Kutsunnoissa liikunnan aluejärjestöjen ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen asiantuntijat tarjoavat nuorille liikuntaneuvontaa ja -ohjausta sekä tietoa paikallisista liikuntamahdollisuuksista. Lisäksi Lahdessa, Kouvolassa ja Paimiossa hyödynnetään maksuttoman MarsMars-kunto-ohjelmasovelluksen uusia ominaisuuksia, josta löytyy myös ylipäällikön kunto-ohjelma.
Liikunnan aluejärjestöt ovat kutsuntojen liikuntapisteellä kohtaamassa nuoria sekä vastaavat matalan kynnyksen liikunta- ja perusravitsemusneuvonnasta. Tavoitteena on tarjota yksilöllistä, motivoivaa ja tavoitteellista tukea nuorelle noin 12 viikon valmennusjakson ajan ja ennen kaikkea pyrkiä juurruttamaan terveellinen elämäntapa osaksi arkea. Mukana kokeilussa ovat Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry, Kymenlaakson Liikunta ry sekä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry.
"Mukana olevilla aluejärjestöillä on jo vankka kokemus kutsunnoista, joten asiantuntijamme tuovat osaamisensa ja paikallistuntemuksensa valtakunnallisen toimenpiteen kehittämiseen", sanoo Suomen Liikunnan Alueet ry:n pääsihteeri Heidi Pekkola.
”On tärkeää kohdata nuoret oikealla hetkellä ja tarjota heille konkreettisia välineitä oman hyvinvoinnin vahvistamiseen. Kutsunnat tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa kaikki ikäluokan nuoret yhdenvertaisesti”, toteaa Keijo Kylänpää, aluekehittäjä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:stä.
Syksyn kokemusten pohjalta liikkumista lisääviä toimintamalleja kehitetään ja laajennetaan kaikkiin kutsuntatilaisuuksiin vuoteen 2027 mennessä.
Lisätietoja:
Aluekehittäjä, Keijo Kylänpää, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, puhelin: +358 40 552 9233 ja sähköposti: keijo.kylanpaa(at)phlu.fi
Erityisasiantuntija, Ville Isola, Puolustusministeriön Liikunnan ja toimintakyvyn edistäminen osaksi kutsuntojen sisältöä -toimenpide, puhelin: 0295 140 077 ja sähköposti: ville.isola(at)gov.fi
Pääsihteeri, Heidi Pekkola, Suomen Liikunnan Alueet ry, puhelin: +358 40 130 4530 ja sähköposti: heidi.pekkola(at)alueet.fi
Liikuntapäällikkö, Harri Koski, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, puhelin: +358504317121 ja sähköposti: harri.koski(at)mpk.fi
Puolustusministeriön kutsuntaikäisten liikunnan ja toimintakykyyn edistämistoimenpide on osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. www.suomiliikkeelle.fi
