PARHAAT METSÄRETKIMUISTOT
Lahden Pikku-Vesijärven puistossa järjestettiin ulkoilutapahtuma Kevätkirmajaiset 8.4.2025. Hyvänmielen tapahtuma sisälsi eri toimijoiden rastipisteitä, elävää musiikkia sekä jumppatuokioita lapsille sekä aikuisille. Paikalla oli yhdistyksiä ja järjestöjä Lahden alueelta, jotka jakoivat tietoa mm. allergioista, hyvinvoinnista ja luontoliikunnasta. Tunnelma tapahtumassa oli lämmin ja iloinen.
Itse olin Lahden kaupungin liikuntaneuvonnan pisteellä ohjaamassa luontorasteja. Luontorastit sisälsivät luontoaiheisia tehtäviä ja liikuttavia leikkejä.
Viimeisellä rastipisteellä kerättiin osallistujien parhaita muistoja metsäretkiltä. Mieleen olivat erityisesti painuneet yhteiset hetket, metsän eläimet sekä herkulliset retkieväät:
“Kun näin leppäkertun, muurahaisen ja hämähäkin”
“Luontoretkellä on mukavinta evästauko”
“Makkaranpaisto nuotiolla lasten kanssa”.
Muistot saattoivat löytyä jopa monien vuosien takaa: “koulun eväsretki 1969”. Luontoon kohdistuvat lämpimät muistelut kertovat luonnossa vietetyn ajan merkityksellisyydestä. Yhteisellä tekemisellä luonnossa voidaan lisätä yhteyttä ihmisten välillä. Myös metsän antimet olivat jääneet mieleen:
“Mustikoiden kerääminen”
“Terveysmetsäretki ja löydetyt kanttarellit”
“Puut, marjojen poiminta, mustikat, sammakkokivi”.
Marjastaminen ja sienestäminen metsän rauhassa voi tuoda uutta virtaa päivään. Pelkkä puiden halaaminen voi parantaa mielentilaa ja tuottaa positiivisia terveysvaikutuksia.
Vastauksien perusteella onnistuneen metsäretken reseptiin kuuluvat ystävät ja läheiset, eläimet, maittavat eväät sekä ripaus luonnon kauneutta. Metsäretki saa ajan pysähtymään, kiireen unohtumaan sekä helpottaa murheita. Metsien äänet, tuoksut ja kauneus saavat keskittymään hetkeen. Läsnäolon kokemus rauhoittaa mieltä ja kehoa. Parhaimmillaan yhteyden ja rauhan tunne painuu mieliin vuosikymmeniksi.
Mikä sinusta tekee loistavan metsäretken?
Saku I. Vieraileva kirjoittaja on Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kolmannen vuosikurssin liikunnanohjaajaopiskelija.


