VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON
Orimattilassa asuva Joni Mantila, 30, kertoo olevansa varsin tyytyväinen päästyään vihdoin mukaan työelämään.
– LITTI2 -työllistämisprojektin kautta minulle järjestyi mahdollisuus työllistyä. Yksilövalmentaja Eemeli Salomäki teki kaikkensa minun työllistymiseni eteen, Joni Mantila toteaa.
Viime toukokuussa Mantilalle järjestyi LITTI2 -hankkeen kautta työpaikka Orimattilan Moottorikerholta. Puoli vuotta kestäneen palkkatukijakson jälkeen Mantila siirtyi hankkeen idean mukaisesti yrityksen palvelukseen. Orimattilalaisyritys Maxirakennus Oy:llä Mantila on työskennellyt rakennusapumiehenä ja menestynyt työtehtävissään hyvin.
Taistelua tuulimyllyjä vastaan
Vuonna 1988 syntyneen Joni Mantilan elämäntarina herättää kunnioitusta. Neljävuotiaana Mantilalta leikattiin aivokasvain, josta oli aiheutunut hänelle kehityksen viivästymisiä ja kognitiivisia ongelmia. Koulunsa Mantila kävi loppuun asti erityisopetuksessa. Sisukkaasta elämänasenteesta kertoo se, että Mantila on hankkinut itselleen kolmekin ammattia Kelan kuntoutustuella. Ammattitutkinnoista huolimatta Mantilan työllistyminen on ollut melkoista taistelua tuulimyllyjä vastaan.
– Jonille myönnettiin työkyvyttömyyseläke, kun hän oli vasta 20-vuotias. Pojalla on kuitenkin aina ollut kova hinku päästä mukaan työelämään. Olemme hyödyntäneet kaikkia mahdollisia kanavia, jotta pojan toive toteutuisi. Avain-säätiön kautta järjestyi palkattomia työharjoittelujaksoja, joissa Joni menestyi hyvin. Työharjoittelujaksojen jälkeen ei ole kuitenkaan löytynyt rahaa Jonin palkkaamiseen, kertoo Jonin äiti Sari Mantila.
Sitkeys palkitaan
Kymmenen vuoden sitkeän taistelun jälkeen Joni Mantilalle järjestyi lopulta mahdollisuus työllistyä.
– Jonin työllistyminen Orimattilan Moottorikerholle ei olisi ollut mahdollista ilman LITTI2 -hanketta. Yksilövalmentaja Eemeli Salomäelle täytyy nostaa hattua: hän otti Jonin haastavan tilanteen omaksi asiakseen ja mahdollisti hänen työllistymisensä yhdistyksen palvelukseen, Sari Mantila kertoo.
Salomäen lisäksi Mantila kiittelee Orimattilan kaupungilla työskentelevän työllisyyskoordinaattori Helena Vartiaisen panosta Jonin työllistämisen mahdollistamisessa.
Yhdistyksestä yritykseen
Orimattilan Moottorikerholla työskentelystä Joni Mantila kertoo pitäneensä paljon.
– Nurmikon leikkaamisen ja puiden kaatamisen lisäksi pidin omalta osaltani huolen siitä, että Moottorikerhon radoilla on mahdollisimman hyvä ja turvallista ajaa. Isäni on aktiivinen jäsen yhdistyksessä, ja oli mukava työskennellä hänen kanssaan samassa paikassa, Joni Mantila kertoo.
Yhdistyksessä työskentelynsä jälkeen Joni Mantila on tehnyt rakennusapumiehen töitä Maxirakennus Oy:llä viime lokakuusta alkaen.
– Minut on otettu työyhteisössäni hyvin vastaan. Työhöni on kuulunut rakennusten ja ulkoalueiden puhtaanapito. Olen ollut aina valmis auttamaan, jos minulta on kysytty apua muissakin työtehtävissä, Joni Mantila mainitsee.
LITTI2 -hankkeen järjestämä palkkatukijakso päättyy huhtikuun lopussa.
– Toivottavasti minut halutaan pitää töissä tämän jakson jälkeenkin, Mantila sanoo.
Samaa toivoo myös Sari Mantila:
– On yhteiskuntammekin kannalta parempi niin, että myös Jonin kaltainen osatyökykyinen henkilö voi jatkaa työelämässä palkkatuella mahdollisimman pitkään.
Teksti:
Jarmo Mäkeläinen / Ampersand Design Oy