VAKAIN ASKELIN KOHTI VALOA

Merkittävän uran huippujääkiekkoilijana tehnyt Marko Jantunen on selättänyt päihdeongelmansa ja löytänyt selkeän suunnan elämälleen LITTI-hankkeen avulla. Huippu-urheilijana Marko Jantunen tottui siihen, että hänellä pitää olla selkeät tavoitteet uralla edetäkseen. -Päämäärä hämärtyi minulta aktiiviurani loppuvaiheessa ja päihteet tulivat yhä vahvemmin mukaan kuvioihin, Jantunen muistelee omaa kärsimysten tietään.

Pari vuotta sitten Jantunen alkoi kypsyä ajatukselle tehdä elämässään täyskäännös. Hänen isänsä oli kuullut Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n työllistämishankkeesta ja kehotti poikaansa ottamaan yhteyttä yhdistykseen.

- Kesällä 2015 tapasimme LITTI-hankkeen yksilövalmentaja Jukka Sinkkosen ja HC Giants ry:n vetäjän Kari Mäkitalon kanssa. Tuo tapaaminen on yksi tärkeimmistä kiinnekohdista omalla nousu-urallani. Pääsin mukaan hollolalaisseuran toimintaan aluksi työkokeiluun ja sen jälkeen työllistyin palkkatuella. Se oli tärkeää, että sain aloittaa työskentelyni tutussa ja turvallisessa ympäristössä: jääkiekon parissa, Jantunen kertoo.

Kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen liittyi oleellisena osana raitistuminen Avominne-päihdeklinikan tuella. - Tehokkaan päihdehoidon myötä olen saanut oman elämäni järjestykseen. Nyt haluan omalta osaltani olla mukana ennaltaehkäisevässä päihdetyössä, Jantunen painottaa.

Liikunnalla tukea työelämään -polku on toteutunut Marko Jantusen kohdalla esimerkillisesti. Palkkatukijakson jälkeen Jantunen aloitti Pajulahdessa viime joulukuussa oppisopimuskoulutuksen liikuntaneuvojaksi. Koulutuksen mahdollistavat Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu, HC Giants ja Pelicans.

- Oppisopimuskoulutuksessa saan syvennettyä omaa tietämystäni. Tavoitteellista valmentajapolkuani tukevat myös Jääkiekkoliiton valmentajakoulutukset, jotka aion suorittaa neljässä vuodessa. Uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa suomalaiselle jääkiekkoilulle.

Valmennustyön ohella Jantunen on toteuttanut HC Giants ry:lle muun muassa varainhankintaprojekteja, joilla mahdollistetaan nuorten harrastamista rakkaan lajin parissa. - Lisäksi olen saanut olla järjestämässä erilaisia tapahtumia yhteistyössä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilun sekä Pelicansin kanssa.

 

Juttu on 24.11.2016 pidetyn LITTI hankkeen loppuseminaarin julkaisusta.
Teksti:Jarmo Mäkeläinen / Ampersand Design Oy